Lehtiarvostelut
"Urkufestivaalin maratonkonsertissa yleisön hurmasi viulunsoiton
opinnot viisivuotiaana aloittanut karismaattinen esiintyjä Mervi
Myllyoja. Venäläisen viulupedagogiikan koulima Myllyoja osoitti, ettei
hänelle turhaan satele kutsuja konserttilavoille ympäri maailmaa."
Lapuan Sanomat 29.9.2011, Mirja Mattila
Juha Uusitalo:
Suomalaisia lauluja (Non Troppo)
"Juha Uusitalon ääni on yhtä jylhä kuin bassobaritonin koko olemus.
Parhaiten Richard Wagnerin oopperarooleista tunnettu, huilistina
muusikonuransa aloittanut, laulaja äänitti lokakuussa 2010 Toivo
Kuulan, Jean Sibeliuksen ja Oskar Merikannon lauluja Kalevi Kiviniemen
urkusäestyksellä. Nyt julkaistu Suomalaisia lauluja noussee upeine
tulkintoineen merkittäväksi suomalaiseksi laululevytykseksi.
Uusitalon äänen uljas sointi yhdistyy luonnolliseksi osaksi urkujen
äänenväriä, eikä Kiviniemen virheetön ja ilmeikäs soitto jää pelkäksi
säestykseksi vaan on itsenäinen ja tärkeä osa kokonaisuutta. Lisäksi
Mervi Myllyojan viulun improvisaatiohenkiset sävelkulut maustavat
kolme Kuulan laulua jopa taianomaisen koskettaviksi sovituksiksi,
joista varsinkin Eikä sitä sanoa saisi on kerrassaan vaikuttava.
Laulumusiikkia on ilo kuunnella, kun lyriikoista saa selvää
ponnistelematta, mikä on sekä Uusitalon tarkan artikulaation että
laadukkaan äänityksen ansiota."
TS - 5.9.2011 , Mattias Mattila